sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Eläinten kuulumisia

Reinon kesälook
Tällä kertaa ajattelin tehdä postauksen muistakin eläimistämme, lähinnä kuvin. Ensimmäisessä kuvassa on koiramme Reino, puhdas basset hound ja 8,5 vuotias pappa. 


Toinen koiramme Ede (oikealla) on bassetristeytys, jalkavikainen sellainen. Ede on vauhdikas ja valloittava persoona, joka jaksaa aina yhden kilometrin pidemmän lenkin. 


Fannin talvikko Timo Soini, on kiertänyt petluokkia ja kahminut palkintoja. Timo on hieman ärtsy, mutta oman ihmisen kanssa leppoisa veijari.

Kaunis Li :`D

Oikeasti se on ihan nätti.
Suuripieni muutos, on oma hamsteri. Syyrialainen tyttöhamsu Li muutti luokseni 26. päivä syyskuuta. Li`illä on 200 litran terraario, jossa on paljon virikettä, Li on varsin aktiivinen otus, ja juoksupyörä on varsinkin kovassa käytössä. Tarkoitus olisi käydä ainakin petluokkia läpi otuksen kanssa.


Meille syntyi pari kissanpentua kesällä, joista viimeisinkin, kuvassa oleva Lätsä, lähti tänään uuteen kotiin. Kissanpennut ovat asuneet sisällä ennen muuttoa pois, opettelemassa sisäkissan tavoille. Lätsä opetteli lisäksi mm. pulttua pitkin kiipeämistä ja kovaan ääneen maukumista.


Olen viettänyt viimeisimpiä viikkoja navetassa, vasikkani Magnumin, tutummin Pandan kanssa. Panda olisi tarkoitus opettaa ajolle, ja joskus ehkäpä talutusratsastukseen.


Vielä hieman kanien kuulumisia. Hermanni aloitti karvanlähdön melkoisen radikaalisti, kuten kuvista näkyy. Kaikki karva tipahti melko lailla kerralla.





Koko laumani Hermannia lukuunottamatta oli mukana Akvan syysriehassa, jossa Alfa ja Hilppa esiintyivät esteillä ja Taneli ja Delta siluttavina. Hilppa yllätti, sillä en ennen ole hypyttänyt sitä.

Mikäli haluaisit kuulla eläimistäni lisää, on kommenttikenttä täysin vapaa lisäkysymyksille :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti